Katkeraa kulutusjuhlaa (Bitter Buying Binge)

Missä sinä olit 19.9.1991?

Tampella. Kaunis sana, ja paljon merkityksiä. Kaikki sen tietävät, kaikki sen tuntevat, melkein jokainen on siellä ollut – vieraana, töissä tai muuten vaan aikaa viettämässä. Firman tiloissa – ennen tai jälkeen paradigmavaihdosten.

Mutta tiesittekö tämän: Nimi Tampella tuli nimestä Tampereen Pellava- ja Rauta-Teollisuus Osake-Yhtiö. Aika selvä kuvio, eikö vain.

Mutta ennen oli ennen. Ja se todellinen ennen oli aloitusvuosi 1856, jolloin Tampella perustettiin. Yhtiö vietti aikaansa pörssissä, ja kertoman mukaan harjoitti metalli-, metsä ja tekstiiliteollisuutta. Harjoituksia seurasi aika monta miestä ja naista. Ennen nyt ja tulevaisuudessakin.

Nykyisin on taas nyt. Ja juuri nyt Tampellan tiloissa on vaikka mitä. Paljon on purettu, paljon on paruttu ja paljon on myös rakennettu, uutta tai vain korjattu. Nyt siellä on museokeskus, palkittu sellainen, ihan satavuotisella sinetillä, ei sinapilla, ja siellä toimii myös Pirkanmaan käräjäoikeus. Käsi ylös, ketä on ehtinyt useammin jälkimmäiseen kuin edelliseen?

Ennen oli myös lama. Ei mikä tahansa lama, vaan se suuri lama. Mutta ennen sitä suuren suurta lamaa oli se suuren suuri nousukausi. Oli kulutusjuhlat, oli jupit ja oli ties mitkä purjehduskenkien nupit.

Tampellan historia kertoo, että se seilasi monenlaisen myrskyn ja vaikeuksien kautta kauas ulapalle vuonna 1991. Taloudelliset vaikeudet alkoivat jo 70-luvulla, mutta pankit pitivät sitä pystyssä, ja tuulta purjeissa oli aina 90-alkuun, jolloin tuli noutaja, Tampella saagan loppu, slut ja fini.

Se siitä merkittävästä suomalaisesta teollisuushistoriasta.

Ennen loppua oli tietysti loppuhuipennus. Sen aallon harjalla, siinä systeemisimulaation sydämessä, siinä yhtiö oli yhtä aikaa tappiollinen ja velkaantunut, mutta samanaikaisesti valtava konglomeraatti, kattaen yli 60 eri ns. bisnestä ja yli 12.000 hengen henkilöstön. Faktat kertovat, että toimialat ulottuivat paperiteollisuudesta kaivosteollisuuteen, alkuaineista loppusilaukseen, silleen kuvainnollisesti kartongeista kortongeihin.

Noilla luvuilla esimerkiksi vuoden 1989 nousun pikkujoulut taisivat olla aika lailla veret pysäyttävä tilaisuus – siis monikossa. Eikä tainnut olla kovinkaan montaa ”me too”-paitaa katsomossa.

Mutta se muutos. Sitä oli ilmassa, sitä oli jopa vesijohtovedessä, paikallisestikin. Sitä kuvaavat teon sanat kuten investoinnit, tuotekehittely ja yritysostot.

Numerot ovat ihania, ne ovat suloisia. Vauhti oli kova. Vuoden 1988 investoinnit nousivat 1,2 miljardiin markkaan. Seuraavana vuonna käyrä kohosi ja luvut olivat 2,2, miljardia. Rahaa kerättiin osakeannilla ja tuolloin koko kansakin suuhun asettuneella uudissanalla: optioilla. Mitä ne optiot olivat tai ovat, sitä kysyy vielä moni – unissaankin.

Vuosikymmenen vaihtuessa kukaan ei enää osannut kysyä investointien perään koska yhtiöllä oli 7 miljardia velkaa, varoja 1,8 miljardia ja koko omaisuus syöty. En tiedä miltä se lounaspaketti maistui, mutta kalenteri kertoo miten syksyllä 1991 Suomen pankki otti SKOP:in haltuunsa ja samalla Suomen Pankista tuli jo kohta entisen Tampellan pääomistaja.

Juhlat olivat oli, ja niin meni förbi myös kuumottava kulutus.

Oli aika historian. Ennen nyt ja huomenna. Esimerkiksi sille yli kaksitoista tuhatta kattaneelle henkilöstölle. Noin niin kuin alkupaloiksi.

Mutta kysymys on ja pysyy: missä sinä olit – silloin, silloin 19.9.